Heräsin klo7.28. Jos haluaisin olla ajoissa töissä, niin ratikka lähtee klo7.29. Keitän kahvia ja menen nopeaan suihkuun ja mietin samalla mitä laitan päälleni. Huolimatta viikon boikotista, soitan taksin alaovelle klo7.45. Tiedän, että myöhästyn enkä ole edes meikannut, mutta asia ei vaivaa minua pätkän vertaa. Koko johtoporras on anyway poissa. Haluaisin niin jäädä kotiin nukkumaan, aivan varmasti minulla on saikun arvoinen flunssa, ainakin väsyttää ja hämmästyttävästi myös raivostuttaa ilman mitään suurempaa syytä. Tunnen sanoinkuvaamatonta ahdistusta työaikojani kohtaan. Olen yksinkertaisesti fyysisesti kyvytön olemaan joka aamu tasan klo8.00 työpaikallani. Lukiossakin tiesin jo tämän. KUKA NYKYÄÄN EDES ON JOKA AAMU TYÖPAIKALLA SAMAAN AIKAAN??  Eli suomeksi minulla on niin huono päivä että se alkaa jo heijastua ympärillä oleviin ihmisiin (Mulkoilen epäluuloisesti Mersun lasin takaa Stockmannin ulkopuolella parveilevia ihmismassoja. Ei niitä turhaan sanota Hulluiksi päiviksi).

Astun toimiston ovesta sisään ja näen, että kaikki istuvat sohvalla. Torstain aamupalaveri alkaa klo8.15. Luulin ettei tätä ole tällä viikolla, koska sekä toimitusjohtaja että hallituksen puheenjohtaja ovat matkoilla. Heitän kassini nurkkaan ja istun alas. Haen lisää kahvia, koska kukaan ei ilmeisesti ota puheenjohtajuutta itselleen vaan kaikki tuijottelevat toisiaan. En suostu ottamaan puheenjohtajan roolia, koska olen täällä uusin ja asia ei minulle kuulu. Päätän olla kulmassa hiljaa ja mökötän avoimesti. Haluaisin laatia tänne kalenterikutsupakon. (Milloin minusta tuli ihminen, joka ajattelee ”If it doesn´t appear in my Outlook calendar, it doesn´t exist). Keskustelemme hetken jäsenille lähtevästä kirjeestä, jolla on ilmeisesti kiire. Vastaan, että tulostin eilen niitä nipun kunnes it-henkilö sanoi, että hän haluaa katsoa sen dokumentin vielä läpi seuraavana aamuna. Nyt palaverissa hän edelleen pyörittelee sitä päässään. Tokaisen ”Haluatko sinä siihen vielä joitakin muutoksia?” Vastaus on ei, tuskin siihen tarvitsee mitään muuttaa, mutta hän haluaa lukea sen vielä läpi. Mulkaisen häntä vihaisesti ”whatever makes you feel important..”

En kestä tätä palaveria yhtään. Enkä varsinkaan keskustelua vanhentuvista pullista sekä kotisivujen päivittämisestä ja koodaamisen vaikeudesta (…ei, ei se noin vaikeaa ole). Minulla olisi hommia sekä haluan linnoittautua huoneeseeni yksin. Tämä palaveri ei anna minulle eikä kenelläkään mitään vaan se on 100% ajanhukkaa. Yritän vaikuttaa lempeältä ja yhteistoiminnalliselta kaikin voimin. Lopulta palaveri päättyy, 40 min myöhemmin, ja kävelen huoneeseeni. Dilbert (it-tukihenkilö) tulee perässäni. Minulla ei ole mitään häntä vastaan, mutta nyt vain on viikon huonoin aamu. Joku Konalan kasvatti on murtautunut toimistoon yöllä ja rikkonut ikkunani. Fine, heitän oven kiinni perässäni ja tajuan että tänne jäätyy. Eli nyt olen sekä ärtynyt, väsynyt sekä kylmissäni. Tämä päivän on varsinainen ”Menestystarinoita Suomesta”.

Dilbert & Ann-Marie:

-          Mä luulin, että se kirje tulee vielä mulle tarkistettavaksi ja mä kääntäisin sen sitten pdf.ksi. (Dilbert)

-          Joo sori, mun moka. Sain tiedon, että sillä on kiire ja kun tuo tulostin on niin hidas niin mä käänsin sen itse pdf.ksi, että pääsen sen printtaamaan. Se viimeinen versiohan tuli teille kaikille vielä tarkistettavaksi ja kommentoitavaksi.

-          Mutta mä odotin, että sä lähettäisit sen pelkästään mulle vielä.

-          ??? Mutta siis sä et halua tehdä siihen mitään muutoksia enää? En ainakaan saanut sulta mitään kuittausta niihin maileihini.

-          Ei. Mutta tommoset tekniset asiat kuuluu yleensä mulle. Että mä siis käännän sen pdf.ksi ja tarkistan resoluutiot ja sen semmoiset (vinkuvalla, hiljaisella äänellä).

-          Ahaa.. anteeksi. Muistan ensi kerralla (”ja mitä jos teleporttaisit ittes helvettiin täältä mun huoneesta asap”.) Oliko vielä muuta?

-          Pitäiskö ottaa kuvia tuosta ikkunasta, aika jännä se murtojuttu!

-          (sama teleporttaus ajatus)

Selailen papereitani ja huomaan unohtaneeni muutaman asian. Noh, aina ei voi voittaa. Ei muuta kun nämä hanskaan. En jaksa edes miettiä tuleeko tästä hyvä päivä ollenkaan, antaa mennä omalla painollaan. Iltapäivästä alkaa kuitenkin elämä voittaa ja loppuilta onkin silkkaa iloa Stockmannin hysteriasta huolimatta.  On se päivä huomennakin!

1.       Laihduta kaksi kiloa. Havahduin vaa´alla lihonneeni kaksi kiloa. KAKSI!!! Menin täysin suunniltani, latasin sports tracker sovelluksen puhelimeeni, karsin ruokavalioni täysin turhasta sekä laitoin korkin kiinni. Tavoitteet: syö 60% proteiineja, 30% hiilihydraatteja ja ne loput jotakin sälää (rasva yms). Viinit ainoita sallittuja alkoholijuomia, tiukka ei oluelle. Juo 2l vettä päivässä, ei enempää. Aamupalaksi greippi sekä ananasrahkaa. Ei valkoista sokeria lainkaan eikä valkoisia jauhoja. Selleriä ja kaalia saa syödä niin paljon kuin huvittaa. Välipalaksi hedelmiä. Kerran viikossa lihastreeni, neljä kertaa juoksulenkki.

2.       Opettele uusi kieli. Aloitan arabian alkeet. Virikettä aivoille!

3.       Saata keskeneräiset asiat päätökseen. Soita putkimies, maksa laskut, tee maksusuunnitelma Mastercardille, osta roskakori, hanki pitkäaikainen työpaikka. Ja ilmoittaudu takaisin sinne iltakouluun..

4.       Koti kuntoon. Ostin lipaston, edelleen metsästän oikeanlaista päiväpeittoa sekä sohvatyynyjä. Roskakori hankittu, kylppärin tasohylly odottaa asentamista. Tämä vei vain puoli vuotta..

5.       Tee pitkän aikavälin suunnitelma. Mihin käytän elämäni sekä tällainen minusta tulee  isona.

6.       Unohda asiat mihin omalla toiminnallasi et voi vaikuttaa.

7.       Tee vaatekaapin inventaario.

8.       Hanki säännöllinen elämänrytmi sekä viikkotavoitteet. Lähinnä aikataulutus on ongelmani. Joka torstai-ilta huomaan haluavani tunnin juoksulenkille, kämpän tarvitsevan suursiivouksen, puhtaat vaatteet ovat loppuneet sekä keittiössä on kaaos. Kaiken tämän tekeminen ajoittuu klo20-01 välille, jolloin se vuorostaan lyhentää yöunia ja aamulla olen väsynyt.  Jaa asiat useammalle arki-illalle, jottei niitä kaikkia tarvitse tehdä yhtenä iltana.

9.       Nuku riittävästi.

10.   Keskity työntekoon. Pannassa Facebook/ Farmville/ kymmenen kolumnin lukeminen työaikana. Poikkeuksena tilanne, jolloin töitä ei ole ja kaapin mapit ovat jo aakkosjärjestyksessä.

Suosittelen lämpimästi jokaiselle muullekin Oman elämän action planiä tulevalle syksylle!

Jos Nova Group ei olisi ajautunut konkurssiin, sen toimintatapa ei kiinnostaisi ketään. Se olisi vain yksi yritys miljoonan muun joukossa. Mutta rahat on loppu, myydään Volvo, tässä tapauksessa BMW M6. Suomen kansa ja media, match made in heaven. Palstatolkulla taivastellaan Novan rahankäyttöä ja suureellisuutta. Milloin on kestitty Ilkka Kanervaa tai Tapani Kansaa, syydetty tukirahaa säkkikaupalla sekä ajeltu sillä jumalattoman kalliilla BMW.llä. Epäselväksi tosin näistä edustuskuluista jää tilaisuuksien koko sekä tarkoitus. 76 000€ ei välttämättä ole suuri summa rahaa jos sillä on saatu vastinetta x- määrälle ihmisiä. Ja DNA.n slogania lainatakseni, elämä on. Tämän tapauksen selvittely vie seuraavat 10 vuotta, joten tulemme tästä kuulemaan vielä lisää.. to be continued.

Kuin kaksi marjaa…                        

                               Liikemies Arto Merisalo 2009     Liikemies Jussi Uoti 1999

Haluaisin lanseerata Ikealle idean koskien teemapäivää. Nimittäin SATC & IKEA (Sex and the City meets at Ikea). Kyseisenä päivänä Ikea olisi auki iltamyöhään sekä sisälle pääsisi vain samaa sukupuolta olevan seuralaisen kera. Paikalla olisi alansa ammattilaisia Marko Paanasesta Mikko Vesaseen neuvomassa mitkä sisustustyynyt sopivat parhaiten tarkoitukseensa sekä väreiltään muuhun sisustukseen. Espoolainen lukio-opiskelija voisi päivystää kärryn kanssa vieressä, jolloin itse voisi keskittyä lähinnä tavaroiden valitsemiseen eikä sen sotavaunun kanssa painimiseen. Tasaisin väliajoin olisi samppanja- ja viinibaari missä pistäytyä virkistäytymässä. Voisi nostaa jalat ylös ja pohdiskella mitä muuta sinne kotiin tarvittaisiin. Eikä mistään kuuluisi lasten kiukuttelua tai itkua.

(Kahden Ikea visiittini jälkeen olen hämmästynyt siitä miten monta lapsiperhettä mahtuu yhteen tavarataloon. Ja miksi ihmeessä sitä väsynyttä ja sokerihumalaista terroristia ei voi jättää sinne ilmaiseen lapsiparkkiin vaan se on PAKKO ottaa sinne matto-osastolle kiljumaan kauhistuttavalla desibelimäärällä sekä takomaan nyrkeillä lattiaa??? On myös erittäin rasittavaa valita oikeansävyisiä verhoja samalla kun pitää olla valppaana, ettei se Terroristi Toni hyökkää niiden miniostoskärryjen kanssa mistään ja tuhoa parinsadan euron saappaitani. Tämä tilanne on ollut pari kertaa ERITTÄIN lähellä enkä haluaisi olla mukana episodissa johon liittyy väsynyt ja itkuinen lapsi, sekä väsynyt ja raivostunut nuori nainen, joka haluaa kuristaa hengiltä sen ensin mainitun kirosanaliudan säveltämänä. Varsinkaan kun piltin vanhempien saapuessa paikalle saisin vain sääliviä katseita ”sinulla ei taida olla omia lapsia tai perhettä?”. EI, mutta käytän sen jäljelle jäävän äidinrakkauden näihin kenkiin, jotka teidän väärin kasvatettu terroristinne juuri naarmutti noilla hyökkäysvaunuillaan..)

Kun ostoskierros olisi tehty, joku näppärä noutaisi loput tavarat sieltä itsepalveluvarastosta sekä lastaisi valmiiksi autoon kaikkine tarvittavine lisäosineen (kiinnikkeet ja ruuvit). Itse voisi vain kassan ohi mennessään pyyhkäistä luottokortilla loppulaskun ja lähteä kotiin ostoksiensa kanssa.. Perfect!

Tämä olisi ihanteellinen ostospäivä. Todellisuudessa ostosilta kyseisessä tavaratalossa on jotakin aivan muuta. Sisään tullessaan pitää valita oikeanlainen ostosvaunu, väistellä niitä satoja miniterroristeja sekä yrittää samalla ajatella siinä korvia vihlovassa mekkalassa. Toisaalta tämä hillitsee ostoshimoja, koska hyvin pian alkaa kärsiä klaustrofobisesta ahdistuksesta siellä pohjakerroksessa ja haluaa vain ja ainoastaan päästä sieltä ulos niin pian kuin mahdollista.

Itsepalveluvarastosta ei löydä henkilökuntaa tai tarvitsemiaan tavaroita, koska ei ole vaivautunut juoksemaan niiden kahden ensimmäisen kerroksen läpi katsomassa sitä huonekalunäyttelyä ja kirjaamassa paperille missä nämä tavarat ovat. Hyllyssä lukee ”ruuvit eivät sisälly pakkaukseen”. Kysyttäessä mistä ne ruuvit löytyvät, saat epämääräisen vastauksen ”jossain tuolla”. ”Jossain tuolla” on hyvin epätarkka määre yli tuhannen neliön varastossa. Seuraavaksi kysyn etsimääni lipastoa, joka kuulemma sijaitsee kilometrin päässä. Oliko tuo vitsi? Ei, se tosiaan sijaitsee kilometrin päässä olevalla NOUTOVARASTOLLA, tämä on ITSEPALVELUVARASTO. Sitten kilometrin pituiseen kassajonoon ja tavaroiden roudaaminen autolle. Kyllä, parkkeerasin jo valmiiksi siihen lastauspaikalle, koska olen täällä yksin ja haluan nämä vaunut siihen auton viereen saman tien. Miten ihmeessä laatikoiden lastaaminen autoon on tehty erilaisin rautapuomein niin mahdottoman vaikeaksi? Ei riitä, että tämä ruotsalaistalo on ainoastaan henkilöstö-, palvelu-, sekä logistiikkapainajainen vaan sen pitää myös aiheuttaa päänvaivaa viimeiseen asti. Kyllä, tiedostan että näihin hintoihin on oma logiikkansa, mutta se ei suoranaisesti vaikuta tähän kokonaisuuteen. Auto käyntiin ja etsimään pimeässä illassa Espoon Lautamiehentietä, jossa juuri maksamani lipasto huhun mukaan sijaitsee..

Muistilista Ikeaan: seuramies, joka kantaa nämä painavat tavarat. Farmariauto. GPS- paikannin. Energiajuomaa. Korvatulpat. Lenkkarit.

Tai vaihtoehtoisesti oma valintani: Nettikauppa sekä luotettava kuriiripalvelu.

Kiitos ja näkemiin!

Koko Suomi on oikeastaan yhtä Pohjanmaata lukuun ottamatta muutamaa maa-aluetta, joissa eläviä ihmisiä ei voi päästää pois alueeltaan. Se on heille avohoitopaikka. Rajoina heillä ovat kehätiet. Kehä 1.llä on ensimmäinen tarkastuspiste, uskaliaimmat yrittävät Kehä 3.lle asti. Ja miksi jälleen vuodatan polte veressä, niin syy on seuraava. Luin HS.stä miten Anna- lehti käy kiivasta keskustelua erään blogittajan kanssa siitä, voiko kirjoittaja julkistaa sähköpostia omassa blogissaan. Ote blogittajan kirjeestä Annan toimitukseen :

Erikoisnumerossa on rakastavasti jaettu tilaa Kiesin niljaisille mielipiteille ja rintakarvoitukselle. Onko Kiesin haastattelu todella jotain sellaista, jonka haluat kertoa Annan nimenomaan sisältävän? Oletteko te henkilökohtaisesti ylpeä artikkelin sisältämästä viestistä?

Voi tietenkin olla, että juttu valittiin näytenumeroon ehdoin tahdon sen provokatiivisuuden takia, herättämään keskustelua. Sinänsä hieno idea, paitsi että kaikkien tuntemieni naisten mielipide kääntyi päätökseen, jossa he kieltäytyvät tulevaisuudessa sekä tilaamasta Annoja että ostamasta Audeja. Ikinä. Tässä vaiheessa ei enää hirveästi auta, vaikka kertoisitte jutun olevan tarkoituksella silmiä avaava ja Annan keskivertolukijan kyllä ymmärtävän yskän.

Paitsi Annaan, arvosteluni kohdistuu myös Esko Kiesiin. Miten Kiesi saattoi hukata tällaisen mainostilaisuuden? Media-alalla työskentelee runsaasti naisia, jotka ovat varmaankin tehneet vaativampiakin töitä kuin koonneet hyllyjä ja silittäneet pyykkiä. He esimerkiksi tekevät päätöksiä ostaa autoja. On erittäin huonoa mainosta esittää Audin myyntijohtaja henkilönä, jonka kanssa ei monikaan omilla aivoillaan ajatteleva nainen haluaisi olla missään tekemisissä.

Olen aina luullut, että naistenlehtien tarkoituksena on juhlia naiseutta. Nähtävästi olin väärässä. Mielelläni kuulisin teiltä, millä logiikalla kyseinen artikkeli on erikoisnumeroon valittu ja miksi artikkeli on ylipäätään koskaan edes kirjoitettu.

Kiitos,
Emma

Mikä meitä suomalaisia naisia oikein vaivaa? Oikeasti? Mistä me oikein suutumme? Miksi me emme kestä tippaakaan huumoria kun tulee kysymykseen miesten naismaku tai kun joku puhuu naisista mediassa? Olisiko meidän aika katsoa peiliin ja miettiä, mitä me sieltä oikein näemme?

Itsetunto. Jos joku tuntee olevansa huono ihminen Kiesin puheiden takia, niin hakeudu hoitoon. Ja miksi me naiset oikein janoamme tasa-arvoa, mutta meidän arvostellessamme kovalla kädellä miehiä emme kestä sanaakaan vastaan? Kiesi ei puhunut kaikista naisista vaan hänen makuunsa olevista naisista. Eskon mielestä on mukavaa kun joku odottaa kotona ja paidat ovat puhtaat. Minä pidän Eskosta. Sinusta Emma minulla on hyvin varautunut kuva. Olet varmasti ansioitunut media-alalla ja teet hyvää työtä sekä haluat edetä urallasi, mutta missä on itsetuntosi? Miten Esko sinua loukkasi? Miksi ihmeessä te boikotoitte yhden ihmisen takia hienoa automerkkiä? Sanoiko hän sinua tyhmäksi? Ei. Mutta minä sanon.  Onnittelut tosin siitä, että pääsit Hesariin blogituksellasi. Se on saavutus ja olet saanut varmasti enemmän lukijoita mielipiteillesi sekä kannatusta.

Tässä kohtaa naisten maailma sekä markkinatalous kohtaavat. Sen voi tiivistää yhteen sanaan. Kilpailukyky.

Oletko sinä naisena kilpailukykyinen? Uskotko sinä omiin mahdollisuuksiisi ja kykyihisi? Tunnustatko oman kategoriasi ja käyttötarkoituksesi? Kun mies etsii aviopuolisoa tai uutta autoa niin molemmissa hän miettii tarpeitaan ja mikä olisi toimivin malli. Jos haluaa rauhallisen perheidyllinen koti-iltoineen, ei varmastikaan osta Ferraria vaan farmariauton. Käytännöllinen, tilavan ja toimivan sellaisen. Jos taas haluaa tuulettaa pitkin katuja kääntäen mahdollisimman monen pään, ei vuorostaan valitse Volkswagenia. Yksinkertaista. Kumpikaan näistä ei kilpaile keskenään samoilla markkinoilla, Ferrari ja Volkswagen.

Kuten autot, myös me naiset olemme erilaisia. Annan kirjoituksessa Kiesi ilmoitti hänen naismakunsa olevan lähellä Jaguaria. Jos sinä olet Fiat Punto, niin älä suutu vaan kuuntele jota kuta, joka pitää Puntoa taloudellisena, toimivana ja pitkäkestoisena. Älä suutu siitä ettei sinusta ole Jaguariksi.

Paras nettikommentti tähän mennessä liittyi siihen koron korkeuteen. ”Tietääkö herra kuinka kamalaa on kävellä niin korkeilla koroilla ja kuinka paljon se sattuu?”. Seitsemän senttiä on hyvin kohtuullinen koronkorkeus, itse vältän alle 12cm koroilla varustettuja korkkareita. Joskus käytän toki ballerinoja, mutta mikään ei piristä mieltä ja motivaatiota kuten korot. Jos sinä et ole korkoihmisiä niin käytä lenkkareita. Mutta älä selitä miksi sinä vaadit, että kaikilla on oltava oikeus käyttää lenkkareita.   

Tämän tekstin sanoma tiivistettynä: ole ylpeä siitä mitä sinä ihmisenä/ naisena olet. Kanna se rajanaapurikansojemme ylpeydellä äläkä anna kenenkään lannistaa sitä. Me olemme erilaisia, sinä ja minä. Kuunnellaan toisiamme ja yritetään ymmärtää mielipiteitämme niistä loukkaantumatta.

P.S Me Sinkkuelämää-sarjan, Cosmopolitanin (lehden), Ellen ja muiden naistenlehtien suurkuluttajat tavoittelemme näiden kautta aina vastausta ja vinkkejä siihen, mitä miehet haluavat ja mitä he meistä ajattelevat. Nyt meillä on mies joka sanoi oman mielipiteensä. Ja me käytimme häntä pinjata- säkkinä. Tragikoomista?  

http://www.youtube.com/watch?v=aM4BqmRA9WM

 Hanoi Rocks Tragedy 

Kirjoittaja ei pyytele anteeksi mielipiteitään, lausuntojaan tai asioitaan. Hän myös kuuluu Facebookin Esko Kiesi- fan clubiin ja kävelee tälläkin hetkellä 12cm piikkikoroissa.

Näin unta, että juoksin maratonin. Aloitin vahvasti, ensimmäiset 20km menivät vauhdilla. Katsahdin kännykkääni ja huomasin etten ollut painanut aloita- nappia, jotta harjoitus tallentuisi aikoineen ja nopeuksineen. Hmph. (Syy: minulle todella kävi illalla näin kun lähdin lenkille. Avasin selaimen ja näppäsin luurin kiinni puhelimen jäädessä etsimään satelliittiyhteyttä. Ja todellakin unohdin painaa sitä sportstrackerin aloita-nappia..)

20km jälkeen minulla ei enää ollut kenkiä ja kadut muistuttivat Fuengirolan sivukujia. Jatkoin silti juoksemista ja koitin väistellä suurimpia likakasoja. Pelkäsin että jalkani saavat maasta vaikka mitä tartuntatauteja klamydiasta verenmyrkytykseen. Ei kai vaan tule haavoja.. (Syy: luin kirjaa jonka päähenkilö pelkäsi saaneensa klamydian pidettyään 13-vuotiaana ensimmäistä poikaystäväänsä kädestä).

Juoksin mäelle, josta lähdimme liitovarjolla halki taivaan. Pidin kiinni varjosta kunnes jokin putki meni poikki ja putosimme järveen, jonka veden puhtaudesta ei ollut täyttä varmuutta. Pelkäsin edelleen niitä jalkojani, onko niissä haavoja ja mitä tämä vesi niille tekee. Puhdistin jalkojani. En tosin liidellyt yksin vaan kanssani oli Ryan Reynolds. Ryan selitti, että meidän olisi hyvä uida rantaan. Niinpä lähdimme uimaan. Aloin kuulla ääntä takaamme. En nähnyt mitään pinnalla. Minua pelotti. Välillä sivusta näin miten takanamme uiskenteli joukko vaaleanpunaisia joutsenia niiden kuitenkaan nousematta täysin pintaan. Ne uivat kuten delfiinit.  Niillä oli pelottavan punertavat ja verenhimoiset silmät. Apua. (Syy joutsenille: Debora just sent a pink flamingo to Minea using Farmville decorations! Join now! Ryanin mukanaolo edelleen hyvin hyvin hämärä. En pysty nimeämään edes elokuvaa, jossa tämä kaveri näyttelisi. Oliko se siinä Dawsons Creekissä muinoin?)

Selvisimme rantaan josta jatkoin juoksemista maaliin. Selvisin, huonolla ajalla tosin.  Aamulla heräsin ja tuijotin kahvimuki kädessä hiljaista katua. Olin edelleen hämmennyksissä koko unesta, mitä ihmettä??