Voi kamalaa, suomalaisten kansallisaarre on ryöstetty mokomien italialaissliippareiden toimesta. Nyt on riita tulossa, miten ne kehtaavat viedä toisen jo vuosikymmeniä käyttäneen printin. Tuohan on niin väärin!!!

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kaikille lukijoille selvennyksen vuoksi, kyseessä on siis orastava riita Dolce&Gabbanan ja Marimekon välillä. Domenico ja Stefano kun ovat riepuihinsa käyttäneet lähes identtistä unikkokangasta.

 

Ei ole ensimmäinen kerta kun kovinkin tutun näköinen vaate tai asuste päätyy myyntiin toiseen putiikkiin eri lapuilla. Muistan, miten ensi kertaa näin jossakin tavaratalossa Marc Jacobsin Stam- laukun. Minusta se oli älyttömän upea, omaperäinen ja omalla tavallaan glam. Veskan hintalappu $1950 tosin ei vedonnut opiskelijabudjettiin. Laukku kyllä jäi mieleen ja tyrmistys oli valtaisa kun törmäsin identtiseen kopioon veskasta, en tosin missään Chinatownissa vaan Aleksanterinkadun Lindexissä. Totta kai ostin laukun heti, vaikka se ei olekaan aitoa nahkaa saati MJ mutta design miellyttää silmää ja pari kymppiä ei ole mitään vrt. aikaisempaan hintaan. Mutta mutta…alkoi mietityttää..

 

Lindexejä on ympäri pohjoismaita, eikä Pariisi ole kovin kaukana Helsingistäkään. Ja jokainen muotialan ihminen tietää laukun alun perin olevan Marcin käsialaa. Niin miltä mahtaisi Marcista tuntua kun veskan kaksonen roikkuu halpiskaupan rekissä? Ja eikö Lindexillä osata pelätä että joku LVMH:n edustaja lähestyisi kiukkuisella kirjeellä? Fakta on se, että se mitä näet runwayllä muotitalojen näytöksissä, katumuotiin kelpaavat vaatteet päätyvät edullisten merkkien rekkeihin tarkkoina kopioina vain muutamaa kuukautta myöhemmin. Muodissa kun ei ole copysuojauksia paitsi harvoissa tapauksissa. Joten Mekkolan kammottavan retroaarteen vieminen ei ole mitään uutta auringon alla vaan oikeastaan mahdollisuus mitä ei rahalla saa ja tämän karjaalainen karjankasvattaja tietää erittäin hyvin.

 

Tämä on Marimekolle lottovoitto ja oikeusjuttu lähes laskelmoidusti vain keino saada näkevyyttä siellä missä Marimekko on vielä tuntematon brändi. Kun pieni suomalaisyritys päättää heittää haasteen kaikkien tuntemalle jet set- merkille, jolla on liikkeitä Shanghaista New Yorkin Fith Avenuelle, nousee M merkki totta kai esille mediassa. Se, että jokainen suomalainen tietää mikä Marimekko on, ei tee siitä kansainvälisesti tunnettua. Marimekko kun on Suomessakin yhdistettävissä keski-ikäisiin naisiin. (Marimekon maripaidasta minulle tulee aina mieleen työkaverini, jolla on joka päivä tuo paita. Sitä en tiedä, omistaako hän niitä koko kaapillisen vai vain tuon yhden, mutta edes värin vaihtaminen osoittaisi, että paita välillä vaihtuu).

 

Mika I, olet piinkova bisnesmies. Tiedät, että tätä soppaa ei laiteta pelkästään juridiikan osaston huoleksi vaan myös markkinointiosastolle riittää töitä. Aikaisempi yhteistyö H&M:n kanssa ei ollut rahallinen menestys, mutta toi kankaat ja designin sinne, missä Marimekkoa ei olla vielä nähty. Nyt kun Nyciläinen tai Losilainen mamma ihastuu D&G:n kukkakuvioihin ja menee ostamaan koko putiikin tyhjäksi, häntä odottaakin yllätys. Koko mallisto on vedetty pois markkinoilta, koska printin omistus- ja käyttöoikeus kuuluu suomalaiselle yritykselle nimeltä Marimekko. Sitten mamma suuntaa tuntemattomaan Mekkolaan ja kas, meillä on uusi ostovoimainen asiakas.  

 

Ja näin markkinatalous pyörii taas yhden kierroksen lisää.