Taas koittaa arki ja rakkaat maanantai-aamut. Takana jo omalle kohdalle perinteeksi muodostuneet Jazzit. Olipahan taas reissu. On totta että, matkalle on kiva lähteä mutta kotiin vielä mukavampi palata. Omalla kohdalla tilanne on kuta kuinkin se, että on samaan aikaan köyhä, kuollut ja koditon. Valtavan hyvältä idealta kuulostanut prätkäreissu Poriin on kuluttanut kaiken energian. Menomatka oli mahtava, kovasta tuulesta ja motaripysähdyksestä huolimatta perille päästiin kunnialla. Tuli taas nähtyä tutut ja puolituntemattomat, otettua muutama olut siellä Jazzkadun teltassa, joka vaihtaa nimeään joka vuosi (2006 Hole In One, 2007 Esperanza, 2008 Saha) mutta kantaporukka ei silti hylkää. Dj, olit perjantaina mahtava mutta sinne WinAmpiin olisi voinut laittaa toisenkin varalistan niin samoja renkutuksia ei olisi tarvinnut kuunnella kahta päivää. Toisto on muistamisen edellytys, niinpä korvissa soi vielä aamullakin Boombastic (http://www.youtube.com/watch?v=lutqplLMvfk). Joskus ihmettelen mitenkä vaellusretket eivät tätä tyttöä kiehdo, mutta muutaman eräyön teltassa vietettyäni arvostan taas sänkyä. Kun aamuyöstä herää siihen että on lähes jäätynyt maahan kiinni niin osaa taas arvostaa eristettyä kivitaloa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olipahan taas jengi koolla, jyvät erotettiin akanoista ja tosi maratoonarit olivat ensimmäisenä aamulla pystyssä ja verbaalivauhti päällä ja nukahtivat viimeisinä aamuyön valoisina tunteina. Survivor Pori- kisan hävisivät Korson Keisari ja Corollamies, joidenka teltta ei kovasta yrityksestä noussut kahden päivänä aikana maasta kuin 3mm. Sunnuntaina teltta sitten heitettiin viereiseen roskikseen. Varsinaisten tila-autojen max.4 hengen vetoisuus venytettiin pakosta 9:ään. Aina mahtuu mukaan yksi ruotsalainen Keravan Slatan ja Helikopterilentäjä. Jokaisen nuoren naisen ystäväpiiriin kannattaa aina tehdä tilaa yhdelle Helikopterilentäjälle. Ikinä ei tiedä milloin tarvitaan ropellikyytiä kotiin.

 

Reissun hämmentävin kohokohta sijoittui sunnuntai-aamuun, klo07. Koska olimme täysikuusta innostuneina päättäneet jatkaa iltaa aamuun asti rannalla nukkuen, iskimme base campin rauhalliseen kohtaan rantaa ja kolmen hengen joukkueena päätimme kestää hyttyset ja rinnettä alas valuvat makuupussit. Hiekkaahan sitä kertyi joka paikkaan ja kylmä siinä klo05 tuli mutta mitä väliä. Kestävyys palkittiin. Ja saimme todistaa jotakin aivan uskomatonta. Klo07 keräilin ajatuksiani koska luulin kuulleeni jonkun äänen. Viisi minuuttia toistui koko ajan sama HOO…HOO-HA!!! Tai jotakin muuta vastaavaa. Sitä seurasi 15 sekunnin kolina, 30 sekunnin hiljaisuus ja taas sama Hoo..Hoo-Ha!

 

Niinpä vihdoin nostin pääni ja katsahdin alemmas rantaviivaa. Painoin pääni takaisin tyynyyn ja jatkoin uniani. Puolen minuutin päästä kuitenkin tajusin olevani hereillä enkä unessa. Niinpä nousin istumaan ja jatkoin katselua. Vierestä samaan herännyt Corollamies tuijotti myös rantaa, sitten katsoimme toisiamme ja totesimme yhteen ääneen.

 

-" Mitä…..PLEASE SANO ETTÄ SÄ NÄET SAMAN KUIN MINÄ???!!!"

 

Ensimmäinen ajatus oli että taisi ne viimeiset paukut olla liikaa tai sitten lasiin on eksynyt myös tyrmäystippoja ja nyt on melkoinen trippi päällä. Mutta ei. 50 metriä alapuolellamme todellakin seisoi 50 mustakaapuista Ninjaa valomiekan pituisten keppien kanssa kahdessa rivissä naamat vastakkain. Tuo Hoo..Hoo-Ha taisi olla hyökkäyskomento jolloin Ninjat ottivat askeleen eteenpäin kalistelivat keppejään toistensa kanssa ja sitten vetäytyivät takaisin  riviin. Käsi sydämellä, vannon tämän tarinan olevan totta. Sunnuntai-aamuna klo07 Yyterin rannalle sijoittui kahden tunnin ninjasota. Joukkueemme kolmas osapuoli, Korson Keisari, tunnusti myöhemmin hautoneensa Yyterin joukkosurmaa ninjojen ansiosta. "Tuollaiset larppaajat, joilla ei ole elämässä mitään muuta tekemistä kuin pelata ninjasotaa rannalla su aamuna luonnottomaan kellon aikaan, pitäisi ampua siihen paikkaan."

 

Kohtauksesta toivuttiin päivällä Suomen Teneriffalla päivetystä pintaan hankkiessa ja jäätävässä meressä uidessa. Illalla pääsimme lähtemään kotiin kun vireystaso ja alkometri sen sallivat. Tavaran mahdolliseksi luultu logistiikka ei kuitenkaan onnistunut käytännössä ja päätimme ottaa helpon tien ja kipata koko roskan Matkahuoltoon, joka toimittaisi sen iltabussilla Helsinkiin. Kylläpä sitä taas oltiin minuutissa fiksuja! Matka alkoi, keskeytyi sateen ajaksi ja taas jatkui. Jälleen kerran Ann-Marien ajatuksia kiehtoi kuolema kun väsymys, kylmyys ja molemmista johtuva horkka iski päälle, motskarin nopeusmittari ei laskenut kertaakaan alle 140km/h ja pimeys alkoi laskeutua. Tampereen kohdalla meinasi tulla itku kun matkaa näytti olevan vielä 185km. ABC:n vessassa syttynyt ajatus Poriin jälkitoimituksena jääneistä tavaroista ja niihin kuuluvan kolmannen laukun sivutaskun sisällöstä toisaalta huvitti, nauratti ja raastoi mieltä. Nimittäin kotiavaimet. Päässä soinut Boombastic alkoi pikku hiljaa vaihtua Zen Cafen Elämä moukaroi - biisiksi.

 

Onneksi hätä keinot keksii, eikä ideat lopu koskaan. Niinpä pyysin kohteliaasti Korson Keisaria kippaamaan minut saman tien Espooseen, jos sinne joskus selviäisimme. Nopea laskutoimitus hotelliyö vs. isännöitsijän ovenavaus osoitti vaihtoehto 1. tulevan edullisemmaksi, mahdollisesti jopa vakuutusyhtiön korvaamaksi. Niinpä klo00 pikku Tj:mme rantautui Scandic hotelliin jäätyneenä, perin väsyneenä ja naama kuin amsterdamilaisella katutyöläisellä. Povitaskusta kortti ja vastineeksi avain sekä muutama perussetti jolla selvittäisiin huomenna ihmisen näköisenä töihin. Tunnin kuuma suihku ja lämmin peti takasi ettei maanantai aamuna tarvitsisi kerätä elämäänsä Keravan takametsistä vailla kyytiä kauas Espooseen. Työmoraalini on osoittautunut raudan lujaksi ja töissä oltiin jo ennen klo09, vaikkakin ilman puhelinta tai kulkulupia. Niinpä taas käteen jäi viikonlopun jäljiltä ainakin mukavia muistoja, uusia tuttuja ja mahtava luottolasku.

 

Gee wheeze baby please
Let me take you to an island of the sweet cool breeze

I'm Boombastic say me fantastic touch me on my back she says I'm Mr
Ro...mantic
call me fantastic she touch me on my back she says Mr. boom

Kiitos, kumarrus ja anteeksi kaikille mukana olleille.

 

 

 

"Olethan kärsivällinen - olen Huviajoneuvo."