Suomi on turhien julkkisten luvattu maa kuten Englanti. Radioasema NRJ on löytänyt uuden blogin, josta saadaan aina revittyä uutta pohdittavaa yleisölle. Myönnän itsekin nauraneeni heti aamusta päivän sitaateille. En aio mainita kirjoittajan nimeä, mutta ajankulukseni kokosin arvon Neidille sanakirjan hänen useimmiten käyttämistään sanoista. Kannattaa tarkistaa mitä sanamuotoa milloinkin käyttää niin ei sitten tarvitse nolostua todellisten jet-settien keskellä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

samppanja = englanniksi ja ranskaksi champagne. Koulussa opittu muistilause: ”Kaikki samppanja on kuohuviiniä, mutta kaikki kuohuviini ei ole samppanjaa.” Asian ydin on se, että samppanjaksi kutsutaan Ranskan Champagnen alueella tuotettua kuohuviiniä.

                      ”Monet tanssijattaret tottuvat työn myötä tietynlaiseen luksukseen ja glamouriin, siinä työssä pääsee paljon matkustamaan, ja jo pelkästään Dom Perignon -shampanjan juonnista maksetaan kovaa palkkaa. Sen työn jälkeen ei ihan helpolla lähde enää kaupan kassalle töihin…”

 

En ollenkaan epäile, ettet olisi joskus juonut Domppaa, mutta grillijuhlissasi sitä ei taatusti juotu. Freixenet on Espanjassa tuotettua cavaa, eikä se vihreässä pullossa oleva juhlaversio ole Domia.

 

jahti = Yleiskielessä tällä tarkoitetaan kohtuullisen suurta venettä tai kilpapurjehdukseen käytettävää purjevenettä. Se missä sinä istut, on vene. Piste. Kolme perämoottoria ei tee siitä jahtia. Jahdin päästä päähän kävelemiseen menee yleensä hetki, siis enemmän kuin kahden askeleen verran. Googlen kuvahaulla avainsanoilla Pelorus ja Mystique saa kattavan kuvan siitä, mitä jahdilla tarkoitetaan. Yleisohjeena suuressa maailmassa on, että jos kannelle ei voi laskeutua Sikorskylla, kyseessä ei ole jahti vaan soutuvene.

 

merkkituotteet =  Sanojesi mukaan Suomessa ollaan kateellisia kaikesta. Myös siitä kun käyttää merkkituotteita. En ota siihen kantaa, mutta kuvassa olevat aurinkolasisi taitavat olla Etelä-Helsingin (=Tallinna) Versacea, koska kyseinen muotitalo ei ole kuuluisa hevosen kuolaimilla koristelluista laseista tai muistakaan asusteista. Eräs toinen muotitalo on.. Ja kaikki missä lukee Dior, ei välttämättä ole Dioria. Just so You know.