Kesä taitaa nyt tällä erää olla ohi, heti kun kalenterin sivu kääntyi elokuun puolelle niin alkoi sataa kaatamalla ja lämpötila putosi minuutissa 10 asteeseen. Eipä sitä muuta sitten kuin kaivamaan saappaita kaapista. Viikonloppu oli kuitenkin oiva päätös kesälle, kiitos A&S: n viihtyisille häille. Ja olihan niitä kavereitakin mukava nähdä, vaikka osa heistä koetteleekin välillä niin uskoa, toivoa kuin rakkauttakin. Päätin panostaa torstaina vaatekaappiin muutenkin, joten renessanssiröyhelöiden seuraksi kaupasta tarttui myös oh-so-gorgeus mustat avokkaat. Tietysti riskillähän sitä juhliin aina laittaa uudet, sisään ajamattomat korkokengät ja tunsihan sen jaloissaan. Niinpä äärimmilleen venytetty jenkkihymyni oli tulosta niin ilosta kuin kivusta. Mutta kyllä popot olivat kaikin puolin oivallinen sijoitus, vaikka tämän johdosta jouduin karsimaan muutamasta muusta asiasta. Ote keskustelusta ruokapöydässä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

-         Siis mit.. OSTITKO SÄ IDIOOTTI siihen lahjaan…siis…en mä voi edes sanoa sitä ääneen. Kuohuviiniä, espanjalasita cavaa???? Kerran kun sulle yhden tehtävän uskoo niin heti ryssit. A-M rakas, siis oikeesti?

-         No ei kukaan sanonut että sen on PAKKO olla shamppanjaa. Mä ajattelin et siihen korttiin vois ihan koristeeksi vaan laittaa jonkun skumpan, eikä välttämättä mitään 50€ Bollingeria. Ja toi on ihan hyvää kamaa eikä tosiaankaan mitään halvinta.

-         Tuota et saa anteeksi vaikka kuinka selittäisit. Sitä paitsi, mikä ihmeen antiikkinen matolaatikko sulla on kamerana?

-         Tää on kertakäyttökamera. Mun digikamera hajosi yllättäen.

-         Siis… kertakäyttökameroita ja kuohuviiniä? MIKÄ SUA OIKEEN VAIVAA, ihan totta, mitä sulle on oikeen tapahtumassa.

 

Muuten kaikki meni erittäin hyvin, ohjelma oli hyvinkin laadukasta (miksiköhän) ja tulihan sitä tanssittuakin. Illan pääpalkinto Tietovisasta tosin odottaa yhä noutajaansa, mutta Markkinointitoimisto Maanantai on ottanut tämän osaksi maanlaajuista PR- kampanjaansa. Jos osaamme toimialamme, ensi kesänä tanssitaan Pääpalkinnon häitä ja Laululintu pääsee leopardipuvussaan esittämään lupaamamme lahjan, Meiju Suvaksen Pure Mua.

 

Ja vielä muutama sana matkailusta Suomessa. Mikkeli, joka varmasti on suosittu kesäkaupunki on kirimässä Helsingin hintatason ohi. Sokos Hotel Vaakunan yökerhoon kun peritään 7€ sisäänpääsymaksu ja vettä ei saa tuopista, vaan 3dl vesipullosta veloitetaan 2€. SIIS MITÄ IHMETTÄ!!! Jopa Lux ja Studio 51 jäävät tässä Vaakunaan varjoon. Mutta minulla on tähän selitys.. ja se on Vaakunan Dj. Nimittäin ei sitä musiikkia selvin päin kestä niin veden menekki tuskin koskaan ylittää kysyntää. Koska Vaakunan musiikkitarjonta saa aikaiseksi suuria tunteita, ja napsahtihan se Toimarinkin hermo jossakin vaiheessa kun ei ainuttakaan R`n´B biisiä kuulunut niin askel kohti koppia konsultointi tourneelle.

 

-         Hei Jätkä, nyt laitat tän roskan pois soimasta ja HETI. Nyt Timberlakea ja 50centin In da Clubia kehiin. Mistä sä oikeen tuon playlistin olet keksinyt?

-         sä et taida olla Mikkelistä? Kato tällainen musiikki toimii täällä. Mut lupaan noi sun biisit tuossa 20min päässä.

-         ????????? Tiedäthän sä sen ettei ainutkaan näistä biiseistä selviytynyt 90-luvusta? Että ei nää mitään klassikoita ole vaan silkka roskaa ja 50% tuosta tanssilattian porukasta on meidän seuruetta. *antaa merkitsevän katseen vetyperoksidi Pellelle*

-         No jos mää laittaisin nää sun biisit sitten heti soimaan.

-         Teeppä se, Poika…kiitos.  

 

DJ:lle vielä tiedoksi ettei ATB:n Ecstacy ole tuoretta musiikkia vaan on julkaistu jo vuonna 2004. Epäkohdista huolimatta olipahan jatkot ja Mainostoimiston porukka näytti Mikkelin lupauksille miten sitä bootyä oikeen sheikataan nootisti.

 

Kesä on Suomessa lyhyt, lämmin ja tapahtumia täynnä. Siispä loppuun asti täysillä ja tästä vielä monen kesän kestosuosikki säestämään kuumia kesämuistoja.

 

http://www.youtube.com/watch?v=BEej4rGwUE0

Meiju Suvas Pure Mua