Torstai on toivoa täynnä. Koko viikko on jopa töitäkin tehty, iltaisin edustettu ja tänään tapeltu tietotekniikan kanssa. Vihaan koneita ja kaikkea liian teknistä, niinpä ahdistelen talon valopäitä lähes maanisella tahdilla. Yrittäkää ymmärtää.. Kesäkin alkaa olla jo ohi, tajusin tämän viime yönä seisoessani parvekkeella ja tajusin että onpa kylmä. Silti kesän elintapoja pitää jatkaa loppuun asti, kaikki heti minulle vielä kun vähänkin saa. Kohta seon ohi ja edessä pitkä ja kylmä talvi. Talvella aion kyllä pitää teemana IRTIOTTOJA, selätetään arki. Esimerkiksi viime yönä saunoin vielä klo04 ilman huolen häivää kaiuttimien pauhatessa hyvää musiikkia koko taloyhtiölle. Muutama olut päälle, tällaista sen elämän kuuluu olla. Huoletonta, melodista ja täynnä naurua. Mutta ei.. kyllä klo07 jälkeen kun avasin toisen silmäni jossakin ihan muualla kuin kotona ja ensimmäinen ajatus oli..."Ai niin,  munhan pitää mennä tänään töihin." Ei voi kaikkea aina muistaa..<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Päivä ansiotyössä on raadollista ja kuluttavaa. Aamupalaksi pullo Fantaa ("Onks sulla mitään huomenna?) Ei mtn, normipäivä") ja ajatus alkoi vasta lounaan jälkeen kirkastua. Uusi kollegani varmasti kokee minun ottaneen Ison Pomon vierailun niin valtavalla energialla ja paineella että nyt olen sitten ihan loppu. Ylistressaantunut. Aina sitä jaksan kyllä edustaa hyvissä ravintoloissa, joissa annoskoot ovat dieetti- ystävälläsiä. Ilman pullollista hyvää viiniä ja ilman kovaa nälkää otin asian rauhallisesti vaikka mieli olisi tehnyt sanoa, että jassoo, se on taas Mäkin kautta kotiin. Joskus minua tällaisissa iltamissa huolestuu erään ajatuksen yleisyys. Ei ole ensimmäinen kerta kun minun luulleen ottaneen jo ainakin yhden avioeron ja omaavan kaksi lasta (jotka tietysti asuvat isällään kun tämä mamma takoo uraa niin kerpaloita voi nähdä sitten pari kertaa kuussa max.) Huvittavaa vai järkyttävää, en oikeastaan osaa päättää. Mutta huomioon pitää myös ottaa, että työskentelen IT-yrityksessä jossa keski-ikä on 46 vuotta. Voisin siis olla täällä jokaisen työntekijän lapsi. Ja että minä olen täällä töissä, olen varmaan vain hyvin säilynyt reilusti 30 paremmalla puolella oleva glitterhme. Noh, what ever gets you through the night!

Ei se harhaluuloista se energia karise, vaan se on tuo kaveripiiri joka kuluttaa. Pitää elää kuin jokainen päivä olisi viimeisesi. Eräänä aamuna sitä Kuolema kohtaa Kehä 3:lla (hieno title, täytyy soittaa heti Selinille että tekee elokuva siitä. Peter F. Bemariin ja baanalle). Päivän hämmentävin hetki oli palaverissa, seurasin tykiltä asiaa jonka osaan vaikka unissani ja niin siihän kävi ettei pikku-A:n niska jaksanut seistä pystyssä ylväänä vaan otti lukua rauhallisesti olkapäätä vasten. Muutaman kerran yritin pitää itseni kasassa mutta ei, aina pilkkiefekti. Power Point sulkeisia pitänyt henkilö huolestuneena kyseli voiko A-M huonosti?? Että pitäisikö minulle tuoda vaikka lasi vettä. Ei kiitos, kyllä tämä tästä. Kevyt iltapäiväväsymys vaan iski. No worries. Viidessä minuutissa olen taas oma sparkling itseni.

Maaninen torstai alkaa onneksi jo olla lopuillaan ja edessä on Pirskahteleva Perjantai. Tätä taistoa en halua hävitä, ja mikä parasta, olen saanut uuden työntekijän tekemään jo olemattomia töitäni niin voin itse istua täällä kulmassa pöydän päällä läppäri sylissä ja kas, blogitella ja pelata pasianssia. Iltapäivälehtien jutuistakin olisi taas paljon sanottavaa tai maan kuuluisimman blondin maksamattomista juomatilauksista. Mutta jätetään se huomiseksi, ei tyhjennetä koko pajatsoa kerralla.