Nyt on taas tulevaisuuden suunnitelmat laadittu ainakin ääriviivoiltaan, taustat selvitetty poliisin toimesta ja huumetestinkin tuloksen pitäisi olla negatiivinen. Viime viikolla palattuani lomalta minulla oli kunnia saapua muutamaan työhaastatteluun. Ensimmäinen meni loistavasti, puhelimessa oli jo aiemmin puhuttu ja tapaaminen oli mukava kaikin puolin ja taloon päädyttiin tällä viikolla. Toinen oli vähemmän miellyttävä. Paikassa ei toki ollut mitään vikaa. Oli parkettia ja hyvä osoite, tunnettu nimi ovessa ja haastattelija rakasti sanaa eksklusiivinen (kauhea sana, väkisin väännetty englannista suomeksi). Huono asia minun puolestani oli se, että kello 10 torstai-aamuna kyseinen haastattelu käytäisiin ruotsiksi. Miksi? Koska ruotsi on talon virallinen kieli, suomen ohessa totta kai. Kun elegantti keski-ikäinen nainen avasti suunsa ja pyysi minua kertomaan aikaisemmista työnkuvistani ruotsiksi, Hollywood-hymyni kääntyi nanosekunnissa lähes irvistykseksi.

Ruotsiksi. Kieli, jota en ole puhunut sanaakaan sitten lukion, jossa taistelin läpi kaikki pakolliset viisi kurssia. Neljännen kurssin suoritin kahteen kertaan ja kun vuoden ammattikoulun jälkeen palasin lukioon ja pelkäsin kuollakseni viimeistä kurssia, minua odotti yllätys. Kurssien järjestystä oli vaihdettu ja nykyinen viitoskurssi olikin itse asiassa vanha neloskurssi. Jonka siis olin jo suorittanut peräti kahteen kertaan. Se oli pelastukseni ja koska kertaus on opintojen äiti, läpi meni. Heikosta ruotsinkielentaidostani syytän täysin yläasteen alkoholisti opettajaa, joka antoi minulle numeroksi 8, koska aina kokeessa taivutin sanoja englannista "ruotsinkielen kuuloiseksi". Nyt olen sitä mieltä, että minut olisi pitänyt laittaa tukiopetukseen moisesta, varsin hyvin muistissa on käännös dåligt = aurinkoinen, puoli pistettä yrityksestä. Vähän vähemmän viinaa ja enemmän kielioppia, kiitos!

Kerroin jotakin itsestäni pahasti ontuvalla ruotsillani ja sitten käänsimme keskustelun takaisin suomenkieliseksi. Muutoin olin kuulemma varsin lupaava tapaus, ainoastaan ruotsinkieleni oli kysymysmerkki. Päällimmäiseksi minulle jäi kuitenkin kyseisestä haastattelusta mieleen eräs lausahdus. Kun olimme keskustelleet työhistoriastani ja sitten tulevista työtehtävistä, elegantti Rva. Van der Kurwurstaminer sanoi

" Ymmärräthän, että tässä työssä itsessään ei ole hmmm...glamouria?"

Ihanko totta? Ja minä hölmö kun luulin, että assistentin työ on pelkästään hengaamista toimistolla Dom Perignon pullojen keskellä, hienoja lounaita, uusien Pradan saappaiden esittelyä, 5.000€ kuussa tilille ja joka päivä uudet vaatteet. Että oikeen asiakirjojen hallinnointia sun muuta. Kauheaa..Ymmärsin, että kyseisellä toteamuksella viitattiin aikaisempiin töihini. Tiedän hyvin, miten ihmisten mielestä se on jotain aivan mahtavaa kun voi edustaa kaikenlaisissa bileissä. Omasta mielestäni siitä on glamour kaukana. On valtaisan hauskaa mennä aamuisin toimistolle mukanaan tonni tavaraa, sitten ajella taksilla ympäri kaupunkia, pitää vartin lounastauko ja viettää ilta jossakin pimeässä tilassa. Kun on ensin juossut puoli päivää ylös alas rappusia ja sitten saa vaatteiden vaihdon jälkeen pönöttää kulmassa korkokengissä ja jakkupuvussa toiset 8 tuntia. Kun kello lyö yksi yöllä, viimeinenkin liituraitahemmo on kuskattu mittari-Mersulla Storyvilleen, voi antaa Hollywood hymyn lopahtaa, lysähtää takapenkille ja pyytää renkiä viemään kotiin ennen kuin nukahtaa. Ja aamulla virkeänä takaisin jo ennen klo08. That is glamour indeed..

Yllätyksekseni kyseinen Rouva kuitenkin soitti tänään ja kysyi olisinko halukas tulemaan tarkempiin neuvotteluihin. Kiitos ei, firman perjantai-iltapäivän viininä kuitenkin nautitaan caberneeeta... Se ei totisesti ole mun juttu!