Mikä tekee sinusta hyvän johtajan? Tämä on päivän kysymys. Tässä kun oma tulevaisuus on jälleen kerran auki, niin mietin koulutuksen kannattavuutta. Jos olisin viitseliäs, piirtäisin mind mapin mihin listaisin tavoitteeni ja sitten miettisin millaisella koulutuksella niihin päästäisiin. Olen vain niin käsittämättömän huono opiskelija ettei todellista ja 45 % opiskeluajasta lintsaisin kuitenkin surutta. Kaupallinen puoli toki houkuttaa kaikesta huolimatta. Työelämässä kuitenkin oppii enemmän uutta kuin kuudessa vuodessa koulussa ja jos osoittaa alaa kohtaan kiinnostusta vapaa-ajallaan lukemalla jonkin verran tätä tukevaa kirjallisuutta, on jo melko samoilla lähtöviivoilla muiden yliopistosta tulevien kanssa.

 

Yksi asia minulla on ollut jo useamman vuotta, mikä on kultaakin kalliimpaa ja vain harvalla on etu sellainen saada. Nimittäin mentori. Joku joka näkee asiakseen luotsata jotakuta toista eteenpäin ammentamalla kokemustaan liike-elämästä ja siitä miten bisnestä tehdään tietyllä tasolla. Olen alkanut miettiä omaa itseäni ja millaisissa ihmisissä minä tällaisia tuntemuksia herätän, sillä kahdessa mentorissani on hyvin paljon samaa ja molempien nimi on Jussi. Jussi nro.1 oli varsinainen tapaus ja vuosi hänen ohjattavanaan opetti minulle enemmän kuin 10 muualla ja Jussi nro.2 on myös melkoinen bisnesmies. Molemmat heistä ovat takoneet muutaman pelimarkan tililleen, ovat itsetietoisia omasta erinomaisuudestaan ja tietävät paremmin kuin 100 poliitikkoa yhteensä siitä miten tätä maata tulisi johtaa.

 

Tämän hetken mentorini on siis Jussi nro.2. Jussin jäädessä kahden viikon lomalle kesken erään myynticasen, opasti hän minua miten tuon casen tiimiä tulisi ohjata oikeaan suuntaan. Jostakin käsittämättömästä syystä kun tämä etu oli langennut minulle. Jussi mietti hetken ja sitten opasti minua yhdellä lauseella.

 

-         Se on vähän kuin johtaisi lastentarhaa.

 

Siinä kaikki. Ja toden totta, deadlinen lähestyessä sain huomata asian todella olevan niin. Tiimi koostui kuudesta miehestä ja minusta, jonka vastuulla oli lähinnä kaiken seuraaminen ja luotsaaminen.  Perjantaina klo16 oli tarjouksen jättämisen takaraja. Torstaina alkoi osaan iskeä suoranainen paniikki ja hätä. Ja toden totta, neuvottelupöydän päässä istuessani tajusin tämän todella muistuttavan lastentarhaa.

 

-         Mikko, rauhoitupas nyt ja istu alas, ei saa vielä lähteä kotiin ennen kuin tämä on valmis ja päätetty. Juha, älä kiusaa sitä Hansia. Lauri, hakisitkos nyt vielä tämän raportin tähän liitteeksi, kiitos.

-         Juha: Eikö me voida soittaa isille (= Jussille) että se tulee hakemaan meidät??

 

Äidillisesti sitten ohjasin keski-ikäisiä miehiä istumaan rauhassa paikoillaan ja olemaan solvaamatta toisiaan. Ja se toimi. Tarjous jätettiin ajallaan kaikesta sekasorrosta huolimatta. Mitä tästä opin? Sen, ettei naisjohtajan kuulu olla narttu (kuten olen luullut) vaan äiti.

 

http://www.youtube.com/watch?v=1FPj2TvIcy8

Pussycat Dolls When I grow Up