Edellisellä viikolla minua vaivasi suunnaton ahdistus ja tuska, josta kuitenkin kuoriutui jotakin hyvin kaunista. Kahden päivän pohtivan mielentilan sekä Johanna Kurkela over dosen jälkeen päätin tehdä Bridget Jonesit. Tiedättehän sen kohtauksen samannimisessä elokuvassa, jossa Bridget kyllästyy peiton alla makaamiseen ja ylenpalttiseen vodkan kittaamiseen ja päättää kääntää suunnan totaalisesti? Juuri niin minäkin päätin tehdä. Päätin lopettaa harhailun, asioiden vatvomisen ja niihin takertumisen sekä saattaa jälleen elämäni kukoistavaan tasapainoon. Jes!  Alla toimintasuunnitelmani.

1.       Laihduta kaksi kiloa. Havahduin vaa´alla lihonneeni kaksi kiloa. KAKSI!!! Menin täysin suunniltani, latasin sports tracker sovelluksen puhelimeeni, karsin ruokavalioni täysin turhasta sekä laitoin korkin kiinni. Tavoitteet: syö 60% proteiineja, 30% hiilihydraatteja ja ne loput jotakin sälää (rasva yms). Viinit ainoita sallittuja alkoholijuomia, tiukka ei oluelle. Juo 2l vettä päivässä, ei enempää. Aamupalaksi greippi sekä ananasrahkaa. Ei valkoista sokeria lainkaan eikä valkoisia jauhoja. Selleriä ja kaalia saa syödä niin paljon kuin huvittaa. Välipalaksi hedelmiä. Kerran viikossa lihastreeni, neljä kertaa juoksulenkki.

 

2.       Opettele uusi kieli. Aloitan arabian alkeet. Virikettä aivoille!

 

3.       Saata keskeneräiset asiat päätökseen. Soita putkimies, maksa laskut, tee maksusuunnitelma Mastercardille, osta roskakori, hanki pitkäaikainen työpaikka. Ja ilmoittaudu takaisin sinne iltakouluun..

 

4.       Koti kuntoon. Ostin lipaston, edelleen metsästän oikeanlaista päiväpeittoa sekä sohvatyynyjä. Roskakori hankittu, kylppärin tasohylly odottaa asentamista. Tämä vei vain puoli vuotta..

 

5.       Tee pitkän aikavälin suunnitelma. Mihin käytän elämäni sekä tällainen minusta tulee  isona.

 

6.       Unohda asiat mihin omalla toiminnallasi et voi vaikuttaa.

 

7.       Tee vaatekaapin inventaario.

 

8.       Hanki säännöllinen elämänrytmi sekä viikkotavoitteet. Lähinnä aikataulutus on ongelmani. Joka torstai-ilta huomaan haluavani tunnin juoksulenkille, kämpän tarvitsevan suursiivouksen, puhtaat vaatteet ovat loppuneet sekä keittiössä on kaaos. Kaiken tämän tekeminen ajoittuu klo20-01 välille, jolloin se vuorostaan lyhentää yöunia ja aamulla olen väsynyt.  Jaa asiat useammalle arki-illalle, jottei niitä kaikkia tarvitse tehdä yhtenä iltana.

 

9.       Nuku riittävästi.

 

10.   Keskity työntekoon. Pannassa Facebook/ Farmville/ kymmenen kolumnin lukeminen työaikana. Poikkeuksena tilanne, jolloin töitä ei ole ja kaapin mapit ovat jo aakkosjärjestyksessä.

Suosittelen lämpimästi jokaiselle muullekin Oman elämän action planiä tulevalle syksylle!