Minulla on harvoin huono päivä, huonoja aamuja tosin sitäkin enemmän.  Torstai oli jo niin huono, että se pääsee lokakuun kärkeen.

Heräsin klo7.28. Jos haluaisin olla ajoissa töissä, niin ratikka lähtee klo7.29. Keitän kahvia ja menen nopeaan suihkuun ja mietin samalla mitä laitan päälleni. Huolimatta viikon boikotista, soitan taksin alaovelle klo7.45. Tiedän, että myöhästyn enkä ole edes meikannut, mutta asia ei vaivaa minua pätkän vertaa. Koko johtoporras on anyway poissa. Haluaisin niin jäädä kotiin nukkumaan, aivan varmasti minulla on saikun arvoinen flunssa, ainakin väsyttää ja hämmästyttävästi myös raivostuttaa ilman mitään suurempaa syytä. Tunnen sanoinkuvaamatonta ahdistusta työaikojani kohtaan. Olen yksinkertaisesti fyysisesti kyvytön olemaan joka aamu tasan klo8.00 työpaikallani. Lukiossakin tiesin jo tämän. KUKA NYKYÄÄN EDES ON JOKA AAMU TYÖPAIKALLA SAMAAN AIKAAN??  Eli suomeksi minulla on niin huono päivä että se alkaa jo heijastua ympärillä oleviin ihmisiin (Mulkoilen epäluuloisesti Mersun lasin takaa Stockmannin ulkopuolella parveilevia ihmismassoja. Ei niitä turhaan sanota Hulluiksi päiviksi).

Astun toimiston ovesta sisään ja näen, että kaikki istuvat sohvalla. Torstain aamupalaveri alkaa klo8.15. Luulin ettei tätä ole tällä viikolla, koska sekä toimitusjohtaja että hallituksen puheenjohtaja ovat matkoilla. Heitän kassini nurkkaan ja istun alas. Haen lisää kahvia, koska kukaan ei ilmeisesti ota puheenjohtajuutta itselleen vaan kaikki tuijottelevat toisiaan. En suostu ottamaan puheenjohtajan roolia, koska olen täällä uusin ja asia ei minulle kuulu. Päätän olla kulmassa hiljaa ja mökötän avoimesti. Haluaisin laatia tänne kalenterikutsupakon. (Milloin minusta tuli ihminen, joka ajattelee ”If it doesn´t appear in my Outlook calendar, it doesn´t exist). Keskustelemme hetken jäsenille lähtevästä kirjeestä, jolla on ilmeisesti kiire. Vastaan, että tulostin eilen niitä nipun kunnes it-henkilö sanoi, että hän haluaa katsoa sen dokumentin vielä läpi seuraavana aamuna. Nyt palaverissa hän edelleen pyörittelee sitä päässään. Tokaisen ”Haluatko sinä siihen vielä joitakin muutoksia?” Vastaus on ei, tuskin siihen tarvitsee mitään muuttaa, mutta hän haluaa lukea sen vielä läpi. Mulkaisen häntä vihaisesti ”whatever makes you feel important..”

En kestä tätä palaveria yhtään. Enkä varsinkaan keskustelua vanhentuvista pullista sekä kotisivujen päivittämisestä ja koodaamisen vaikeudesta (…ei, ei se noin vaikeaa ole). Minulla olisi hommia sekä haluan linnoittautua huoneeseeni yksin. Tämä palaveri ei anna minulle eikä kenelläkään mitään vaan se on 100% ajanhukkaa. Yritän vaikuttaa lempeältä ja yhteistoiminnalliselta kaikin voimin. Lopulta palaveri päättyy, 40 min myöhemmin, ja kävelen huoneeseeni. Dilbert (it-tukihenkilö) tulee perässäni. Minulla ei ole mitään häntä vastaan, mutta nyt vain on viikon huonoin aamu. Joku Konalan kasvatti on murtautunut toimistoon yöllä ja rikkonut ikkunani. Fine, heitän oven kiinni perässäni ja tajuan että tänne jäätyy. Eli nyt olen sekä ärtynyt, väsynyt sekä kylmissäni. Tämä päivän on varsinainen ”Menestystarinoita Suomesta”.

Dilbert & Ann-Marie:

-          Mä luulin, että se kirje tulee vielä mulle tarkistettavaksi ja mä kääntäisin sen sitten pdf.ksi. (Dilbert)

-          Joo sori, mun moka. Sain tiedon, että sillä on kiire ja kun tuo tulostin on niin hidas niin mä käänsin sen itse pdf.ksi, että pääsen sen printtaamaan. Se viimeinen versiohan tuli teille kaikille vielä tarkistettavaksi ja kommentoitavaksi.

-          Mutta mä odotin, että sä lähettäisit sen pelkästään mulle vielä.

-          ??? Mutta siis sä et halua tehdä siihen mitään muutoksia enää? En ainakaan saanut sulta mitään kuittausta niihin maileihini.

-          Ei. Mutta tommoset tekniset asiat kuuluu yleensä mulle. Että mä siis käännän sen pdf.ksi ja tarkistan resoluutiot ja sen semmoiset (vinkuvalla, hiljaisella äänellä).

-          Ahaa.. anteeksi. Muistan ensi kerralla (”ja mitä jos teleporttaisit ittes helvettiin täältä mun huoneesta asap”.) Oliko vielä muuta?

-          Pitäiskö ottaa kuvia tuosta ikkunasta, aika jännä se murtojuttu!

-          (sama teleporttaus ajatus)

Selailen papereitani ja huomaan unohtaneeni muutaman asian. Noh, aina ei voi voittaa. Ei muuta kun nämä hanskaan. En jaksa edes miettiä tuleeko tästä hyvä päivä ollenkaan, antaa mennä omalla painollaan. Iltapäivästä alkaa kuitenkin elämä voittaa ja loppuilta onkin silkkaa iloa Stockmannin hysteriasta huolimatta.  On se päivä huomennakin!