Joka kerran kun minulla on tapaaminen lääkärini kanssa, hän kääntää puheen väkisin lasten hankkimiseen ja perhesuunnitteluun. En tiedä, tarkoittiko hän aivan tätä perhesuunnittelulla, mutta tässä sitä suunnitelmaa sitten on..

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

Ensinnäkin, saisin kaksoset. Ensin toivon kahta poikaa, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että tyttö ja poika olisi parempi. Yksi kumpaakin siis. Samalla vaivallahan sitä pyöräyttää saman tien kaksi niin toinen ei tunne olevansa yksinäinen ja aina löytyy leikkikaveria, olettaen etteivät vihaa toisiaan.

 

Lasten nimet olisivat Nicolas Andrea Ilmari III ja Aino Audrey. Äidin pikku söpöläiset.

 

Kotona illallispöytään katettaisiin joka ilta venäläinen astiasto, perintönä saadut pöytähopeat, kynttilät ja valkoisia orkideoita keskelle pöytää. Taustalla soisi Ravelin Bolero. Kovin ihmeellistä ruokaa ei arkisin syötäisi, keittoja ja huolella tehtyä kunnon kotiruokaa. Päiväkodista kotiin tullessa lapset ihmettelisivät, että mitä on kalapuikot ja miksei meillä koskaan niitä syödä.

 

Lapsilla olisi aina siistit ja puhtaat vaatteet, vaikka niitä pitäisi pestä ja vaihtaa joka 15. minuutti. Pojalla olisi yleensä vaaleat reisitaskuhousut, pikeepaita ja viileällä ilmalla Gantin huppari. Tytöllä olisi erivärisiä mekkoja ja neuleita.

 

Pahin skenaario olisi, että jonakin päivänä kaksosilla nousisi angsti päälle ja mikään ei kelpaisi enää. Poika käyttäisi vain mustia bändipaitoja ja soittaisi kitaraa, vaikkei se mitään osaisikaan soittaa. Tyttö päättäisi ryhtyä kunnon kettutytöksi, joka ei syö lihaa tai mitään muutakaan eläinperäistä "niihin kohdistuvan riiston" vuoksi. Hiustyyli vaihtuisi punaiseen lyhyeen polkkatukkaan tai pikkuleteiksi. Vaatteita saisi ostaa vain UFF:stä vastalauseena länsimaalaiselle kulutushysterialle. Äiti saisi kuulla säännöllisin väliajoin kritiikkiä tyylistään, ja "Tuo raato pukee sua"- kommentteja Silver Fox puuhkastaan.

 

Mutta tuohan olikin ääriesimerkki. Ottaen huomioon lasten geeniperimän, niiltä jäisi väliin kaikki äitinsä hauskanpitogeenit, kapinallisuus ja provosointi. Nämä lapset lukisivat läksynsä tunnollisesti, vaikka äiti sen kieltäisikin ja käyttäytyisivät hyvin korrektisti joka tilanteessa. Kuinka tylsää…osaisivat sentään joskus pitää hauskaa! Äiti aina kertoisi nostalgisia tarinoita nuoruuden tempauksistaan ja lapset olisivat vain järkyttyneitä tuollaisesta holtittomuudesta ja mainostoimistonsa villistä vuosista. Lapset häpeäisivät silmät päästään äitiään ravintolassa, kun chardonnay olikin asteen liian lämmintä. Höh. Kyllä te joskus opitte.

 

Koulun TET- päivinä lapset olisivat äidin ja isän mainostoimistolla harjoittelemassa ja tutustumassa rankkaan ja vaativaan työelämään. Toimistoon toki tultaisiin klo10 jälkeen hyvinä aamuina, nautittaisiin pitkä aamubrunssi samalla kun käydään viikon toimeksiantoja läpi ja vaihdetaan kuulumisia työntekijöiden kanssa. 10-vuotias Audrey tyttäreni kritisoisi ääneen, ettei hänen koulukavereidensa vanhemmat tehneet tällaista työtä. Ei niin rakas, koska äitisi olikin niin fiksu, että perusti oman firman ettei tarvitsisi tehdä samaa kuin muut. Joskus tuo kersa totta puhuen pelottaa minua.. Lounastunnilla nappaisin Audreyn mukaan ja kävisimme Stockalta hakemassa muutaman hupparin Nicolakselle, koska se unohteli niitä mummolaan ja kouluun. Nicosta tulee vielä yhtä komea kuin isästään. Samanlaiset hymykuopat. Ja se isä on oma lukunsa erikseen, mutta todettakoon että herra muistuttaa erehdyttävästi Simon Bakeria (aaah).. ;)