Eilen illalla tultuani illalla kotiin, päätin ottaa rennosti. Sytytin kynttilöitä ympäri asuntoa, kaadoin lasillisen punaviiniä ja laitoin Bo Kaspersia taustalle soimaan. Sitten silmiini osui laatikon kätköistä päiväkirja, jota kirjoitin viime talvena Afrikassa. En ole avannut sitä moneen kuukauteen. Niinpä istuin eteisen lattialle sitä lukemaan (minulla on muutamia ihmeellisiä hengauspaikkoja asunnossani. Kertoo ehkä myös asunnon koosta jotakin). Niinpä aloin lukea kyseistä päivyriä. Koska Tennispalatsissa ei pyörinyt mitään katsomisen arvoista, tämä meni illan viihteestä. Ja melkoisen hyvä elokuva sitä oltaisiinkin tarvittu saadakseni samanlaisen tunneskaalan aikaan. Mieleeni tulvi paljon muistoja aiheesta Elämää Kehitysmaassa. Lomalla luin Hemingwayn Totta ennen Aamunkoittoa, joka sekin sijoittuu Afrikkaan. Hemingwayn kuvaus oli aivan liian yltiöromanttinen. Miten safarilla kylvetään joka päivä kuumassa vedessä, prässit eivät koskaan ole huonosti ja miten kokki kantaa illallisen pöytään kellontarkasti. Varmasti tuollainen olisikin monen unelmien Afrikka. Mutta joskus totuus on tarua ihmeellisempää..<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Monet tutuistani sanoivat reissuun lähtiessäni ettei persoonani mitenkään sovi tuollaiseen elämään. Mutta moni unohti, että jos olen jossakin hyvä niin sopeutumisessa. Ja eräs periaatteistani on "Jos jokin ratkaisu on oma valinta, siitä ei valiteta missään olosuhteissa." Tietysti sitä aina hetken miettii ideoita, jotka ovat syntyneet klo02 saunassa ja muuttuneet todellisuudeksi kun kone laskeutuu keskelle ei mitään. Ensireaktio oli että miten lentokentällä voi olla vain yksi valonlähde ja joka paikassa kasa hiekkaa. Tax freeta täältä on turha hakea. Ja miten vasta kun sain pään tyynyyn klo04 aamulla, havahduin tosiasiaan miten islammaassa imaamit todella huutavat yölläkin. Ensimmäinen Allah-laulu, klo04. Jännittävää kyllä, tähänkin tottui nopeasti.

 

Eilisestä lukusessiosta jäin mieleen parhaiten ne hyvät hetket ystävien kanssa. Ja miten hauskaa kulttuurien törmäys joskus on. Rasta-Mohammedin palava rakkaus. Miten 4 minuutin näkeminen sutramassa, vaikka ei edes itse osallistu keskusteluun, voi kulminoitua 3 kuukautta kestävään puhelinhäiriköintiin ja rakkauden tunnustuksiin? Kymmenen puhelua päivässä, vastausprosentti 0,1%. Vastasin kerran 2 kuukauden jälkeen, vahingossa. Silloinkin löin luurin korvaan. Tai mopo-John, mies joka halusi minut toiseksi vaimokseen ja ensimmäinen (raskaana oleva) vaimokin olisi toivonut minua taloon? No merci.

 

Tai paluumatka Segousta, tuosta Jumalan hylkäämästä kylästä. Sairastuin siellä ja seuraava viikko menikin sitten leppoisasti nukkuen taju kankaalla. Absurdit unet, kuoleman läheisyyden tunne, musiikki. Vierailu klinikalla. Miten rakastan loppuelämäni sitä herttaista vastaanottovirkailijaa. Makasin aulan sohvalla, jalat ylhäällä ja naaman peittävät aurinkolasit nenällä. Neiti katsoi minua, kurjaa olotilaani ja vaihtoi sitten televisiokanavaa pois afrikkalaisesta saippuasarjasta. Fashion Tv.llä pyöri silloin Marc Jacobs for Louis Vuitton Spring 08- näytös. Hetki kauniita ihmisiä PUHTAISSA vaatteissa, nauramassa ja siemailemassa samppanjaa (taatusti Möetiä), jossakin sivistyksen kehdossa kaukana punaisesta hiekasta sai minut tuntemaan oloni heti paremmaksi. En tiedä miksi, enkä ole edes niin pinnallinen, mutta tuo muistutti länsimaalaisesta elämästä iloineen, joka sillä hetkellä tuntui niin kaukaiselta. Kotona jatkoin taas nukkumista lääkkeiden voimalla, vessan lattialla seuranani tyyny ja Esterin iPod. Anatheman Flying ja Massive Attackin Teardrop saivat minut liikkumaan jossakin mielen tummissa vesissä. Tuota kokemusta ei rahalla saa, malaria-viruksella ja huumepöllyssä kylläkin. En vaihtaisi niitä öitä mihinkään!

 

Ja kaikki osallitujat varmasti muistavat "lomamatkan" Senegaliin ja Gambiaan. Siitä ilosta joskus myöhemmin!

 

http://www.youtube.com/watch?v=fG8eQBSp9Ao

Massive Attack Teardrop