Jokaisen viikon alkaessa minua alkaa ahdistaa. Kutsun tätä maanantaisyndroomaksi, jota edeltää sunnuntai-illan preangsti. Käytännössä tämä ilmenee rauhattomuutena. Alkuillan loikoilin eilen sängyllä, luin lehtiä ja maistelin jäätelöä. Pesi pyykkiä, ajattelin ottaa ihan rennosti ja mennä aikaisin nukkumaan. Klo21.50 muhun iskee valtava ahdistus, sellainen että pakko päästä ulos ja heti. Silloin 20 neliötä, saati 200 neliötä tuntuu aivan liian pieneltä. Päätän suunnata happihypylle ulos. Tuloksena kävelen Seurasaaren ympäri ja tulen takaisin klo23.30. Mieleni alkaa valoittua pikku hiljaa ja voin suunnata sisälle päin. Mieleni on täynnä ideoita, suunnitelmia ja ajatuksia, jotka kuitenkin valuvat tiimalasin hiekan tavoin mielestäni maanantai-aamun koittaessa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Palatessani kotikulmille huomaan erään maasturin oven olevan auki. Vilkuilen ympärilleni, ei ketään missään. Onkohan siihen murtauduttu? Vai onkohan se vaan unohtunut auki? Jos stereoita ei ole jo viety niin kohta on. Kävelen takaisin kämpille ja ilmoitan asiasta poliisille, voivat ainakin soittaa auton omistajalle. Palaan vilkaisemaan pihalle, mahtaako poliisi tulla paikalle. Ei, omistaja on juuri sulkemassa ovea ja lukitsemassa autoa. Höh, mokoma tuurijuoppo. Olisi ollut edes murto. Sitten tajuan että olen aivan väärällä alalla. Työni on niin maan perusteellisen puuduttavaa ja kaipaan aina elämääni jännitystä. Kun sitä ei ole, sitä pitää järjestää. Luin aikaisemmin päivällä artikkelia Securitaksen vartijoista Kampissa. Siellä riittää päivystettävää. Pampulla ja paprikasuihkeella tuikataan boostia arkeen. Siinä vasta työ. Ei toki ole ensimmäinen kerta kun minua suunnattomasti viehättää pimenevän illan hämy, mahdollinen ajojahti ja verenmaku suussa.

Tapahtuipa kerran silloisessa työpaikassani ryöstön yritys. Olin työkaverini kanssa vapaalla mutta kävimme tehtaalla kahvilla kun eräs virolaismies päätti anastaa tavaraa ja silloin työvuorossa olleen myyjän lompakon ja auton avaimet. Kun muut mammat jähmettyivät paikoilleen, minä ja kollegani olimme kuin kaksi irralleen päästettyä susikoiraa viheriöllä. Myöhemmin poliisikuulusteluissa kyseinen virolaismies avautui aiheesta, miten ei olisi koskaan uskonut joutuvansa illan päätteeksi kahden verenhimoisen psykopaatin jahtaamaksi joista toinen oli vasta parikymppinen (Väärin, 16-vuotias). Tuota iltaa muistelen valtavalla lämmöllä. Seuraavana päivänä pääsin kuitenkin toimitusjohtajan puhutteluun vaaratilanteiden varalta vastaisuudessa ja miten tuossa olisi voinut saada vaikka veitsestä. Ja viimeiseksi neuvoksi: ”Pitäiskö sun hankkia vaikka joku kiva harrastus, karate tai kick boxing, jotain missä sä voisit tota nuoruuden adrenaliiniasi purkaa?”

Myönnän. Olen taipuvainen aktiviteetteihin joissa saa edes gramman adrenaliinia vereensä. Vuosi sitten lapsuuden ystäväni soitti ja kertoi käyvänsä koulutusta arvokuljetusvartijaksi ”On hauskempaa juosta Glock nilkassa kylänraitilla kuin ilman you know. Et sä oo koskaan ajatellut et tää duuni vois sopia Tulkku sullekin?”  En tiedä olisiko hauskempaa olla poliisi vai rosvo. Olla jahtaaja vai jahdattava? Pysyttelen nyt kuitenkin toimistohommissa. Markkinointitoimisto Maanantai tosin voisi laajentaa palveluitaan kattamaan myös tiedonhankinnan (yksityisetsivänä), johon kuuluisi asiakkaan kohteen varjostaminen ja kaikkea muuta kivaa. Ja konsultointipalveluja, esimerkiksi naapurilleni joka suivaantui asuintoverilleen viime yönä. Jollakin muullakin oli siis alkava maanantaisyndrooma jota piti purkaa lähimmälle mahdolliselle. Kun tappelu laantui klo01, tuli välirauha, joka rikottiin taas klo06.30. Mutta eipä tuo juuri haitannut, lähdin jo silloin töihin. Olin valtaisan innoissani, koska pääsisin keskustelemaan palkkahallinnon kanssa heti aamusta. Verenpaineeni oli viikonloppuna noussut joka kerta asiaa hetken mietittyäni. Olin valmis ottamaan ensimmäisen erän kehässä vastaan. Muista diplomatia, muista diplomatia. Vasta jos keskusteltava ei tajua asiaa, niin sitten tiukkaa settiä. Erä loppui kuitenkin hyvin lyhyeen, ja asia selvisi. Palkkalaskelmassa oleva vähennys oli korjaus ed. kuuhun jolloin minulle oli maksettu tuplapalkkaa viikolta. No, ne ylimääräiset on jo syöty, tipattu ja reissattu. Nuollaan sitten haavoja tämä kuukausi ja vedetään luotolla loppukuu.. Vitsi kun vihaan sitä, että olen väärässä…