Lenkkeily on maailman halvin ja paras harrastus. Sitä voi harrastaa missä vain ja kenen kanssa tahansa. Kaupungissa se on vielä hauskempaa, ainakin omasta mielestäni. Olen kotoisin maalta, jossa lenkkeilin iltaisin aina samaa reittiä. Se oli itse asiassa ainoa mahdollinen reitti, koska tuossa kylässä ei ollut mitenkään laajaa katuvaloverkostoa. Tie kulki pellonviertä kylän ympäri. Niinpä olen tuijottanut katuvalojen ulkopuolelle jäävää pimeää peltomaisemaa noin 15 vuotta. Lenkillä, tallin pihalla, bussipysäkillä. Nyt reittimahdollisuuksia on useita. Eilen päätin lenkkeillä Punavuoressa, koska siellä on myös monia liikkeitä jonka ikkunoita voi samalla vilkaista. Ikkunashoppailu on erittäin virkistävää. Viikonloppuisin olen eksynyt taidegallerioihin. Sen kierroksen annista joskus myöhemmin..<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Raitis ilma saa ajatuksen juoksemaan ja pimeällä katuvalojen loisteessa huomaa monia uusia näkökulmia kaupunkiin. Kuinka kauniita jotkin rakennukset ovat valaistuina. Miten tuon viidennen kerroksen asunnon katossa oleva kattokruunu on suurin, jonka ikinä olen nähnyt. En uskaltaisi laittaa tuota makuuhuoneen kattoon, koska saisin sydänkohtauksen jos sen pulttaus pettäisi ja se rojahtaisi katosta alas. Huomasin myös miten Annankadulla on kymmeniä itämaisia ravintoloita ja kymmenen viihtyisää kahvilaa. Ja mikä pettymyt oli Meslewin ikkunan kohdalla tajuta, että ikkunassa oleva hääpuku, jota aina ratikasta ihailen, on läheltä katsottuna käsittämättömän ruma. Siinä on jotenkin liikaa kaikkea..

 

Odotan, että liikennevalot vaihtuvat ja huomaan valoissa seisovan mustan Mercedeksen. Siinä istuu Saudi-Arabialaisen näköinen seurue. Miehellä, joka ajaa Mersua, on päässään punavalkea huivi ja kaikesta päätellen myös arabialainen kaapu päälleen. Kaikki autossa olevat kolme naista ovat hunnutettuja. Kuskin ikkuna on auki, tupakansavu leijuu ulos Mersusta, jonka kaikki sisävalot ovat päällä. Mietin jo, koputtaisinko ikkunaan ja sanoisin heille Salam aleikum. Mahtaisiko kuski ampua minut siihen paikkaan. Hän nimittäin näyttää aseistetulta nilkoista hampaisiin enkä yhtään ihmettelisi jos penkin alta löytyisi Kalasnikov. Valkoinen lippikseni ei varmaan käy riittävän häveliäästä pään peittämisestä joten jätän väliin..

 

Korttelin päässä pysähdyn ravintolan ikkunan taakse. Ikkunapöydässä istuu kirjailijannäköinen mies, joka tutkii lasissa kimaltelevaa calvadosiaan valoa vasten. Sitten hän huomaa minut ja vasta silloin tajuan että olen pysähtynyt tuijottamaan miestä. Illan viimeinen Hollywood-hymy löytää yleisönsä ja mies nostaa lasiaan minulle ja nyökkää. Hölkätessäni eteenpäin mietin olenko aivan kaamea hiippari. Sitten tajuan maanantai-illan iloksi parin intervallivedon jälkeen, että kuntoni on kyllä kohentunut melkoisesti näiden kyttäyslenkkien ohessa. Iso Jee!

 

http://www.youtube.com/watch?v=igpa75MyTbg&feature=related

Until June Sleepless