Naiset, nuo markkinatalouden tukipilari. Meille myyntipuheet, valaistus ja vaatekaupassa pauhaava runway musiikki on menolippu Ihmemaahan. Luin kerran artikkelin Time-lehdestä siitä, miten monissa kalliimmissa liikkeissä valaistuksella ja musiikilla saadaan asiakas uskomaan hänen olevansa juhlissa ja ostamaan vaatekappaleita, joiden arkikäyttö ei tule edes mieleen. Mielikuvamarkkinointia. Olen kaunis, olen suosittu, olen juhlien It-Girl. Tuo mekko päällä olen parempi ja suositumpi ihminen. Itsekin tiedän miten tämä omaan mieleen vaikuttaa. Eilen kaupassa katselin paljettikylläistä pitkää toppia joka päällä olisin tosi cool. En tosin tiedä mihin sen laittaisin, en ainakaan töihin. Niinpä jatkoin matkaa läpi ostoskeskuksen, joka oli auki viimeisiä minuuttejaan. Päätin käydä ruokakaupassa ostamassa omenoita ja mennä kotiin tuhlaamatta rahaa, kynsilakan tosin tarvitsisin. Sitten se tapahtui…

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Nuori naismyyjä pysäytti minut ständillään, jonka ohi olen kävellyt noin 65 kertaa. Kohteliaasti hän kysyi voisiko hän näyttää minulle jotakin. Nooh, mikä ettei. Ei minulla nyt kiire ole. Sitten hän suoristi ihmeraudallaan hiuksiani ja samalla raudalla myös kiharsi niitä. Olin haltioissani, tuota olen yrittänyt kotona lahjakapineellani koskaan onnistumatta. Kuuntelin puhetta hiusten öljyistä, keramideista ja raudan ideasta. Vautsi, satasella tuo olisi minun! Sitten se tapahtui. Hän kysyi, olenko koskaan ajatellut hiuspidennyksiä. Olen ja en, koska ystävilläni olen nähnyt pidennyksiä budjetillisesti ja laadullisesti laidasta laitaan (useampia tapauksia, jos olen kehunut hiuksiasi: et kuulu tähän kategoriaan). Ne liimaklöntit omassa tukassa eivät houkuttele, excuse me. Sitten hän otti esiin aitohiusta olevan setin ja kiinnitti ne klipseillä hiusteni juureen molemmille puolille. Tuijotin lumoutuneena peilikuvaani. En pystynyt sanomaan mikä on omaa hiustani ja mikä lainattua. Siinä ei ollut edes pienintäkään sävyeroa. Olin samaan aikaan lumoutunut ja järkyttynyt. Näytin ihan Heidi Klumilta!

 

Fakta on se, että omissa kuvitelmissani/ toivekuvissani ja unissani minulla on pitkät, vaaleat hiukset. Juhlissa ne ovat vallattomina luonnonkiharoina. Tämä tosin on kuvitelma tasolla, koska omat hiukseni ovat niin raskaat, ettei niitä voi enää kasvattaa kun kyyneleillä ihannemittaansa. Ja se veisi aikaa todella paljon ja latvani olisivat aivan kauheat. Kampaaja kiharsi ihmeraudallaan minulle haluamani luonnonkiharat. Siinä se oli. Unelmatukkani, vain luottokortin ojennuksen päässä.

 

MINÄ HALUAN NÄMÄ HIUKSET!!! Kaikui päässäni. Tosin samaan lauseeseen mahtui ajatus myös ensi kuun vuokranmaksusta. Myyjä myönsi, että ovathan nämä arvokkaat mutta kestävät ja eikö työssäkäyvä nuori nainen voikin hemmotella välillä itseään. Näin jo itseni Jazz-teltassa mahtailevassa tukassani ja tummissa aurinkolaseissa. En edes kehtaisi mennä sinne ilman tätä tukkaa! Spoil yourself sometimes. Tähän kariutui haaveeni. Hemmottele itseäsi. Ei ole suinkaan ensimmäinen kerta kun tuohon sorrun. Äsken olin melkein liian pihi ostaakseni 5€ legginsit ja nyt olisin maksamassa pari sataa euroa unelmatukasta. Aloin summaamaan milloin aikaisemmin olin "hemmotellut itseäni."

 

Pinot Grigio- pullo. Eilen, Alkon tilausvalikoimasta. Miksi aina ottaa edullisinta, kerrankin voisi ottaa jonkun paremman, maistamismielessä.

 

Platinasormus liloilla kivillä. Oli P-A-K-K-O saada, kimmelsi niin että silmiä särki. En voisi edes työpaikan lounasruokalassa näyttäytyä ilman tätä ihanaista.

 

Pradan Gauffe-laukku. Parin vuoden takaa. Kukaan ei huomaa minua ellei minulla ole tätä iiiihanaista laukkua. Olenhan minä tämän kovalla työllä ansainnut. Jos nyt kerran panostaisi…kun asuu vielä kotonakin kun ei näitä sitten vuokrakämpissä asutessa maksella. Vieläkin lempilaukkuni tosin. Hintansa väärti, sen kertoo tuntemattomien ihailu. Leipomon myyjän vuodatus laukun laadusta ja kauneudesta, sekä suutarin "saanko mä koskettaa sun laukkua? (!!??)." Sitten ko. mies silitteli laukkuani hartaudella ja pyysi minua pitämään hyvää huolta kaunokaisesta ja kohtelemaan sitä kunnioittavasti. Weirdo..

 

Ne ihanat korkkarit Harrodsilta Lontoosta. Tunnelma, valaistus ja musiikki. Ja kortilla nämä kengät.

 

Ja muutama kymmenen muuta kertaa. Niinpä vedin syvään henkeä ja myönsin olevani helppo saalis. Ja tänään en olisi.. Sitäpä paitsi selvittäisin ensin muutamia juttuja. Keräsin rohkeuteni, unelmatukkani riistettiin minulta ja poistuin kotiini. Aamulla heräsin nukahtamaani ajatukseen unelmahiuksistani. Ja valmis sotasuunnitelma. Minulla ei ole varaa laittaa nyt paria sataa tukkaani. Olen kerrankin järkevä. Töihin kävellessäni minulla oli vain yksi sana mielessäni. Ebay. Ja näin taas pikku Ann-Marieta viedään..

 

http://www.youtube.com/watch?v=C1RQdqdtVXo&feature=related

 

"They can beg and they can plead But they can't see the light, that's right
'Cause the boy with the cold hard cash Is always Mister Right."